Minulta kysyttiin, mitä tietoja olisi hyvä mainita, kun on laittamassa decoa liikkeelle ja hakee siihen osallistujia blogissaan. Koostin tähän jonkinlaisen kaavan, jota voi käyttää ja soveltaa omiin tarpeisiinsa.

- decon aiheen kuvaus
- decon koko
- kuinka monta osallistujaa mahtuu mukaan
- onko mahdollista osallistua useammalla kuin yhdellä sivulla
- ilmoittautumisohjeet ja osoitteiden lähettäminen
- kuinka kauan deco saa viipyä yhdellä osallistujalla
- muut mahdolliset toiveet decoa koskien

Minusta on kätevää, kun osallistujat ja vapaat paikat on listattu näin:
1. Anna
2. Maija
3. Laura
4.
5.
6.

Kun tämän listan pitää ajantasalla, listasta näkee yhdellä silmäyksellä, vieläkö decoon mahtuu ja missä järjestyksessä deco tulee todennäköisesti kulkemaan. Decon kiertäessä voi osallistujan nimen perään merkitä esimerkiksi 'OK' sitä mukaa, kun deco on siirtynyt eteenpäin.

Decon voi laittaa kiertoon jo ennen kuin kaikki osallistujat on saatu kasaan. Ilmoituksessa voi mainita, milloin deco lähtee tai on lähtenyt kiertoon. Tämäkin auttaa osallistujia hieman ennakoimaan, missä vaiheessa deco voisi olla tulossa itselle.

Etukäteen voi ilmoittaa myös sen, ettei ota osallistujaksi henkilöitä, joilla decot ovat toistuvasti ilman erityistä syytä viipyneet kohtuuttoman kauan. Jokainen voi laatia omat sääntönsä ja käytäntönsä omiin decoihinsa. Niistä on hyvä kertoa decosta ilmoittaessaan, jotta säännöt ovat alusta asti selvät kaikille.

Halutessaan ilmoitukseen voi liittää linkit mm. näille sivuille:
Mikä on deco?
Ohjeita decoon osallistuvalle

Kun ilmoitus decosta on laadittu blogiin, sen voi ilmoittaa Decolan listalle. Yksityiskohtaiset ohjeet löytyvät heti listan alusta. Listan toimivuuden kannalta on oleellista muistaa ilmoittaa, kun decoon ei enää oteta uusia osallistujia.

Tuleeko jollekin vielä muuta oleelista mieleen?